Vaikka Design Talon myyjämme Varhala olikin kertonut pääpaikalle, että tarkistuskuvamme tulee hieman myöhässä, ehdimme silti saamaan kaksikin muistutussähköpostia kuvien tarkastamisesta ja palauttamisesta. Tarkasti siellä siis pidetään aikatauluista kiinni. Tätä on jotenkin itse hieman hankala sisäistää, koska päässä on kokoajan tieto siitä, ettei mitään tapahdu, ennen kuin oma kotimme on myyty. Hienoa kuitenkin huomata, että Design Talolla ollaan tarkkoja aikatauluista, että hommat etenee.

Tänään saimme sähköpostia, että tarkastetut kuvamme on vastaanotettu ja muutoksemme huomioitu hyväksytysti. Iloiseksi yllätykseksi autotalli/-katoksen ikkunoiden reunojen sävytys talon kanssa samaan harmaaseen ei maksakaan ylimääräistä. Lisäsimme toisen suihkun kylppäriin jo olemassaolevaa suihkua vastapäätä. Myös yhden makkarin ulkopuolen ikkunalasin muutos turvalasiksi tule maksamaan jonkin verra lisää. Tämä muutosvaatimus tuli Mäntsälän kunnan rakennusvalvonnan puolesta, jonka vastaava työjohtajamme Jouni Allonen jo arvasikin etukäteen.

Positiivisesti yllätyin kun meille ehdotttiin, että siirretään kylppärin ikkuna keskelle  suihkutilaa. Nyt kun molemmille puolille matalaa ja leveää ikunaa tulee sadesuihkut, niin on fiksumman näköistä kun ikkunakin on keskellä.

Lisäkysymyksenä Design Talolta kysyttiin, että kuka tulee olemaan rakennesuunnittelijamme. Design Talon kautta tarjottiin tätä lisäpalveluna reilun 1000€ hintaan, mutta tässä vaiheessa soitinkin Allosen Jounille.

Jouni tiesi kertoa, että Mäntsälässä ei erikseen vaadita päärakennesuunnittelijaa, tosin kuin esim. Järvenpäässä. Huokaus ja helpotus kun Jouni kertoi hoitavansa myös tämän osuuden samaan sopimushintaan, jonka olimme jo sopineet vastaavan työnjohtajan/ulkopuolisten KVV-töiden osalta.