Tilanne tontilla on tällä hetkellä perustuksia vaille valmis. Vesilaitos on käynyt paikalla ja sähkölaitos tulee vielä tänään mittaroimaan sähkökaapinkin. Vastaava työnjohtajamme oli varmuudenvuoksi ilmoittanut Perustavalle, että tontille voidaan tulla valamaan perustuksia jo tällä viikolla, jos heille sattuu tulemaan peruutuksia muualla. Sattuikin niin sopivasti, että Perustava pääsee aloittamaan perustuksia tontillemme jo huomena. Näiden 11 päivän aikana tontilla on tapahtunut täydellinen muutos ja loppuviikosta saamme ihailla jo perustuksia.

Täyden kympin voimme antaa vastaavalle työnjohtajallemme Jouni Alloselle, sekä maatyöurakoitsijallemme Teräväiselle. Yhteydenpito on toiminut hyvin ja eilen yllätyin kun soittelin Teräväiselle, että voisikohan tontille saada jostain täytemaata, niin hän kertoi että asia oli jo hoidettu. Mitään muuta suurempaa yllätystä projektissamme ei ole toistaiseksi ollut, kuin että tontillemme meni reilut 11 kasettirekallista soraa.

Olemme suorastaa yllättyneitä kuinka paljon voikaan saada aikaan alle 2 viikossa. Design Talon puolelta asiat ovat hoituneet myös moitteettomasti ja olemme olleet tyytyväisiä myös heidän nopeaan palveluun.

Päivitän kuvilla tilannetta pian.