Muuton jälkeen olen ollut tiiviisti vielä töissä ja hommia on riittänyt niin pihalla kuin sisähommissakin, joten olen suonut itselleni blogiloman. Nyt kun päällä alkaa olla sisustuskuumetta parhaimmillaan, olen jo ehtinyt vähän sisustaa uutta kotia toivomallani tyylillä. Yllätys, yllätys musta-harmaa-valkoinen on teemana meidänkin uudessa kodissa, joten nyt saa väistyä beiget värit pikkuhiljaa. Kekseliäisyys tuo pientä maustetta elämään ja olenkin nyt innostunut tekstisisustustauluista, joita itse eilen kyhäilin muutaman valmiiksi ostetun taulun kavereiksi. Kirppiksiä on tullut kierreltyä nyt enemmän kuin ennen ja muutaman kehyslöydön sieltä teinkin.
Huonoja kännykkäkuvia kaikki, kotona on ihan kunnon kameralla otattuja kuvia. Laitan niitä myöhemmin. Tässä kolme pientä tekstitaulua, joita olen itse kyhäillyt.
Ihana vanha kirstu, joka on elänyt jo kauan. Kirstu on vanhalta mökiltämme peräisin ja äitini on sen käsitellyt vaaleaksi. Kaupasta ostetut tekstitaulut odottavat parempaa paikkaa äitini tekemän peilin edessä. Tarkkasilmäinen huomaa keskeneräisen maalausjäljen... Kyllä, olin nimittäin jo nyt päättänyt, että olohuoneen seinät piti olla tummemmat. Vielä toiseen kertaan maalaus ja reunojen maalaminen on edessä.
Tässä vähän sommittelua liukuoven kehyksistä. Toinen ovi tulee olemaan valkoista lasia ja toinen kirkas peili.
Huonekaluista kipeimmin vaatii vaihtoa keittiön pöytäryhmä, joka on auttamattomasti liian pieni. Liukuovikaapisto tilattiin juuri ja odotamme sen saapuvan paikoilleen vielä heinäkuussa eteiseemme. Tv-taso pistää omaan silmään pahasti, sillä sen pitäisi nyt tässä kodissa olla matalampi ja leveämpi ja toki korkeakiiltovalkoinen. Harmaasta sohvasta haaveilen, mutta mutta..katsellaan nyt rauhassa. Harmaata nojatuolia olisin myös vailla takan juureen odottamaan pimeneviä syysiltoja.
Nurmikkomme roihahti kasvuun ja nyt sitä saisi ajella joka toinen päivä. Meillä on myös uusi kotieläin, takapihalla nimittäin. Myyrä on päättänyt kotiutua uudelle nurmikolle ja meillä on nyt julistettu sotatila myyrää vastaan. Vanhassa kodissamme meidän Oodi-koira tappoi kaikki pihalle eksyneet myyrät ja metsähiiret. Saa nähdä koska tämä myyrä jää kiinni.
Puutarhasta laittelen myös kuvia (ja niistä myyrän koloista).